Tiedätkö kuka onnistuu Suomessa luomaan ensimmäisenä kokonaisvaltaisen tapahtumapalveluiden markkinapaikan ja valtaamaan tämän hitaasti syntyvän uudenlaisen markkinan? Minä en tiedä, mutta seuraan kehitystä uteliaana.
Venuu.fi otti hienosti tapahtumatilojen välittämisen haltuunsa. Jubilee.fi muutti verkkokaupallaan aikanaan astiavuokrauksen.
Muutos on hidasta, mutta vääjäämätöntä. Yhä useampi pienikin toimija perustaa juuri nyt omia verkkokauppoja. Tällaisista verkkokaupoista voi tilata tapahtumiin esimerkiksi pitopalvelua, tapahtumatekniikkaa, kalusteita, somisteita, kukkia, ohjelmaa, jne.
Myös erilaisia kilpailutus palveluita on tullut tapahtuma-alalle lisää. Kilpailuttajassa idea on siis se, että loppuasiakas saa yhdellä tarjouspyynnöllä helposti tarjouksen useammalta eri toimijalta. Tällaisia palveluita löytyy ainakin esimerkiksi pitopalveluun liittyen.
Katse lienee syytä kääntää asiakkaaseen, jos mielii tästä kehityksestä mitään ymmärtää. Miten asiakas toimii, kun hän tapahtumiin liittyvän tarpeen keksii? Vai käykö kilpailu jo niin kuumana, ettei asiakas ehdi edes keksiä tarvetta, kun lukuisat toimijat ovat jo ratkaisuaan tarjoamassa? Olipa tiedon hankkiminen ko. palveluista asiakkaan omaehtoista toimintaa tai suoranaista tyrkytystä, selvää on se, että palveluntarjoajat voivat nykyään lähestyä mahdollisia asiakkaitaan yhä useamman kanavan kautta.
Google Ads, Facebook, Instagram, LinkedIn, kylmäsoitto, sähköposti, erilaiset tapahtumat tai printti – vain muutamia listatakseni.
Kanavat ovat moninaiset ja kohina maailmassa kasvaa. Vahvat tarinat pysyvät hengissä ja henkilökohtainen suositus on yhä yksi vahvimmista ostamisen vaikuttimista. Kokemuksia.fi keksi hienon tavan vaikuttaa loppuasiakkaan kuulemiin suosituksiin, asiakkaan omaa ääntä käyttäen.
Henkilökohtaisiin suosituksiin perustuva BNI-verkosto kasvaa Suomessa tällä hetkellä kovalla vauhdilla. Suomi taitaa olla maailman nopeiten kasvavien BNI-maiden joukossa. BNI lounas- ja aamiais-ryhmät ovat levittäytyneet ympäri maata ja pelkästään pääkaupunkiseudulla kokoontuu viikottain noin 20 ryhmää (30-50hlö per ryhmä).
Kun pyrimme ymmärtämään asiakkaan käyttäytymistä ostamiseen liittyen, ei tottumusta ole syytä vähätellä ostamisen vaikuttimena. Asiakas ostaa sieltä ja siten, kuten on ennenkin ostanut.
Oman kokemukseni mukaan monet asiakkaat rakastavat yhä sitä ihan perinteistä pdf-tiedostona sähköpostiin tupsahtavaa tarjousta. Tarjous halutaan saada nopeasti – mieluummin heti – ja tietysti mahdollisimman vähällä vaivalla.
Onko asiakkaan ja myyjän henkilökohtainen kohtaaminen pian historiaa? Jos tuote on edullinen, sen myyminen henkilökohtaisen tapaamisen kautta ei tule välttämättä kyseeseen. Myös toimialan traditiot sanelevat sitä mikä on “oikea” tapa ostaa ja myydä. Todella monella niin sanottujen asiantuntijapalveluiden toimialalla myyjän ja asiakkaan henkilökohtainen kohtaaminen on yhä se tärkein ja ratkaisevin myynnin/ostamisen hetki.
Management Events on onnistunut jo pitkään tekemään menestyksekästä liiketoimintaa henkilökohtaisen tapaamisen ympärille luodun ansaintalogiikan kautta.
Ennustaminen on vaikeaa, mutta monen muun tapaan minäkin uskallan ennustaa sen, että muutos ei tule loppumaan. Ostamisen ja myymisen tavat muuttuvat, uusia markkinapaikkoja keksitään ja toimialan voimasuhteet ja lainalaisuudet kääntyvät hetkessä päälaelleen. Muutos on usein kovin hidasta, toisinaan taas tavattoman nopeaa.
“Tulevaisuus on kuin taivas – kaikki ylistävät sitä, mutta kukaan ei tahtoisi mennä sinne juuri nyt” James Baldwin